FTCF - Fiat Tuning Club Finland

Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Kirjautuaksesi anna tunnus, salasana ja istuntosi pituus
Tarkempi haku  

Uutiset:

Kirjoittaja Aihe: Puoli vuotta puntoilua takanapäin  (Luettu 4442 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Tertzi

Puoli vuotta puntoilua takanapäin
« : Joulukuu 20, 2014, 15:03:19 »

Punto mk2 vm 2000 60hv 3-ovinen malli tuli ensimmäiseksi autokseni kun sain ajokortin huhtikuussa, eilen sain kakkosvaiheen suoritettua loppuun kun pääsin rääkkäämään puntoa jääradalle ja nyt odotellaan lopullista "lentolupakirjaa".

Odotukset tuhannen euron autoa kohtaan eivät olleet korkealla. Luin kaiken mahdollisen tiedon tältä ja muilta puntoa käsitteleviltä foorumeilta joten tiesin mahdolliset viat jo etukäteen jotka autossa ostohetkellä olivatkin. Näkyvimpänä plussana oli uudenkiiltävä kori joka oli kummastus 14 vuotiaaksi autoksi kun vertaa vaikka volkkareihin jotka oli tuossa iässä jo puhkiruostuneita. Ei näkyvää ruostetta ollut missään. Tarkemmassa tarkastelussa kuitenkin paljastui että oven pituudelta oli helman ja pohjan saumakohdan vierestä puhki molemmin puolin siitä pohjan puolelta helmaa. Näiden hitsausten jälkeen selvisi että flekti ei lähtenyt joka kerta pyörimään, se vaihdettiin motonetin viidenkympin tarvikemalliin. Etujouset rusahtivat poikki heti kun aloittelin peltoautoharjoittelua ennen kortin saamista ja nekin sai hyvin vaihdettua ennenkuin lähti oikeille teille ajamaan. Siihen ne viat sitten loppuivatkin.

Tämän jälkeen auto meni kiitettävin arvosanoin katsastuksesta läpi kesäkuussa ja nyt on 20000 kilometriä täysin ongelmatonta ajoa takanapäin, mittarissa oli 118000 ostohetkellä, nyt kohta 140000. Ainoastaan yhdet pyyhkijänsulat vaihdettu, pohja massattu, öljyt ja taka-ajovalon polttimo vaihdettu.

Ilmeisesti suomessa on paljon rikkaita ihmisiä kun on varaa luopua noinkin hyväkuntoisista autoista lähes ilmaiseksi. Jos olisin tämän tiennyt olisin hankkinut ajokortin jo paljon aikaisemmin kuin vasta 30 vuotiaana. Tähän saakka kuvittelin autoilun olevan todella kallista, mutta punto on osoittanut ennakkoluuloni täysin virheellisiksi.

Halpa kärry ja kulkee oikein mukavasti maantiellä. Kaupungissa mahtuu mihin vain ja tilavan tuntuinen sisätiloiltaan. Vasta kun astuu ovesta ulos niin tajuaa että näin pienellä autollako sitä ajaa.

Ohitustilanteet tällä tulee säästettyä mielellään ohituskaistalle, ei tee muualla mieli lähteä turhia ohituksia tekemään. Bensaahan tämä vie sen verran vähän ettei köyhän kukkaroakaan pahemmin kevennä. Istuimet on niin mukavat että tässä jaksaa olla monta tuntia ilman puutumista toisin kuin vaikka uudemmassa skodassa jonka penkit tuntuvat todella epämukavilta pidemmällä matkalla.

En ole löytänyt mitään moitittavaa tästä autosta, vaikka olen ajanut uudella skoda octavialla ja ford focuksella niin on ollut aina mukava palata takaisin punton rattiin eikä pahemmin ole tehnyt mieli noita hienompia autoja. Päinvastoin, koen niissä riesaksi esim. tihkukytkimen puutteen joka menee päälle vain lasissa olevasta tunnistimesta mutta ei saa manuaalisesti kytkettyä päälle ym. omituisuuksia noissa uusissa riittää. Näkyvyys uudemmissa autoissa on paljon huonompi kuin puntossa, josta näkee vaivatta hyvin joka puolelle. Puntossa on kaikki tarpeellinen ajoneuvoksi mutta ei mitään ylimääräisiä vikaantuvia vimpaimia.

Se ilmastointi tietysti olisi kiva kesäkeleillä, se on tähän mennessä pieni miinus, mutta vain pieni. Lämmityslaite on meikäläiselle todella luksusta koska tätä ennen ajoin vuosia polkupyörällä ja mopolla säällä kuin säällä ja ihanaa että saa olla lämpimässä autossa.

Voihan puntolla kulkemisen hintaa verrata julkiseen liikenteeseen ja onnibussi varmaan tulisikin halvemmaksi mutta viitsisikö sitä monta tuntia kylmässä odottaa bussikyytiä vai maksaako ennemmin siitä että saa ajella lämpimällä pikkuautolla.

Audi ja bemarikuskeille tämä näkyy olevan pakollisen ohittamisen liikennemerkki, muut kyllä pysyy mukavasti punton perässä pitkänkin matkan.

Renkaita näihin vanhempiin fiiatteihin tuntuu löytyvän ilmaiseksi koska niitä on jäänyt ylimääräiseksi monella, riittää että käy hakemassa pois. Muidenkaan osien hinnat ei päätä huimaa.

Keksinpä sellaisen säästövinkinkin että lasinpesunestettä saa säästettyä kun nyppäsee lampunpesureiden sulakkeen irti. Sulake oli palanut ja vaihdoin uuden tilalle mutta tuntuu että riittoisammin kestää pesuneste kun ottaa sulakkeen kylmästi pois vaan. En edes huomannut ettei ne toimineet. Tankatessa laitan puolet bensaa ja puolet halvempaa E85:ttä, niin käy kylmänäkin hyvin, jos laittaa pelkkää E85 niin ei oikein meinaa pysyä käynnissä ennenkuin on lämmennyt. Muuten kyllä lähtee aina ekalla starttauksella kiltisti käyntiin.

Jäähdytinnestettä olen lisännyt kerran kuussa max-merkkiin asti, sitä ilmeisesti höyrystyy vähän tuulilasin sisäpinnalle kun joutuu välillä pyyhkimään lasinpesunesteellä puhtaaksi, huomaa kirkkaalla auringonpaisteella. Ei ole suuri vaiva kun tietää.

Hintalaatusuhteeltaan annan puntolle arvosanaksi "viiskauttaviis"
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 31, 2017, 01:16:53 kirjoittanut Tertzi »
Kirjattu

U.I.A

  • FTCF-Member
  • Todellinen Tuunaaja
  • ****
  • Poissa
  • Sukupuoli: Nainen
  • Viestejä: 378
Vs: Puoli vuotta puntoilua takanapäin
« Vastaus #1 : Joulukuu 20, 2014, 18:23:28 »

 ;D Tää oli kyllä jotenkin hauska teksti! Oli ilo lukea! :)
Kirjattu
Fiat Punto 55 S                            vm. 98 (myyty)
Fiat Punto 60 Elx                          vm. 02 (kolaroitu)
Fiat Punto 60 Easy                        vm. 04 (myyty)
Fiat Grande Punto 95                    vm. 07 ("työ"auto)
Fiat Coupe 1.8 16v                       vm. 98 (kesälelu)

BIL

  • Tulokas
  • *
  • Poissa
  • Sukupuoli: Mies
  • Viestejä: 17
Vs: Puoli vuotta puntoilua takanapäin
« Vastaus #2 : Joulukuu 21, 2014, 10:38:58 »

Hyväntuulinen juttu! Itsekin samaa mieltä Puntoista. Meillä on ollut kolme eri sukupolven Puntoa(vm. -97, -05, -13) ja jokainen on yllättänyt positiivisesti. Tosin viimeisimmästä on niin vähän vasta kokemusta, ettei osaa vielä paljoa sanoa. Mutta pari ekaa ainakin palveli reilusti hintansa edestä. Harmi että tuon keskimmäisen matka loppui koivuun, muuten oli 150 tkm ajettunakin ihan tikissään ja hyvä ajaa kinttupoluilla täällä böndelläkin.

Tämä "uusi Punto" on kyllä niin erilainen, että huh... Toivottavasti palvelee nimensä antamien odotusten mukaisesti pitkään, aika näyttää.
Kirjattu

Tertzi

Vs: Puoli vuotta puntoilua takanapäin
« Vastaus #3 : Joulukuu 21, 2014, 10:54:20 »

Kertokaapas mikä tuossa uudemmassa isommassa puntossa tuntuu erilaiselta pikkupuntoon verrattuna. Onko jotain niin merkittäviä parannuksia että kannattaisi alkaa haaveilemaan pikkupunton vaihtamisesta 2007 vuoden grandepuntoon? Parkkipaikalla katselin kun ajoin grandepunton viereen että onhan se molemmista päistä selvästi pitempi, mutta muuten ei sen kummoisemman näköinen menopeli, tuo vanha on jotenkin jopa hauskemman näköinen. Mitä eroa käytännössä 2 ja 3 korimallin välillä on? Hevosvoimia uudemmassa on 77 kun tässä on 60 mutta kokoakin on enemmän joten huomaako suurta tehoeroa? Entä onko muita merkittäviä uudistuksia jos oletetaan että tuossakin autossa ostaisin halvimman perusmallin vakiovarusteilla?
« Viimeksi muokattu: Joulukuu 21, 2014, 10:57:21 kirjoittanut Tertzi »
Kirjattu

BIL

  • Tulokas
  • *
  • Poissa
  • Sukupuoli: Mies
  • Viestejä: 17
Vs: Puoli vuotta puntoilua takanapäin
« Vastaus #4 : Joulukuu 21, 2014, 11:36:03 »

Jaa mikäkö erilaista? Lyhyesti: kaikki.  ;D

Koko on kaikinpuolin isompi ja varsinkin tuo kauas eteen kaartuva tuulilasi tuo sellaista avaruuden tunnetta, että fiilis on kuin ajaisi isommallakin pirssillä. Hillholder, ASR ja ESP tekevät huonoissa oloissa ajamisesta erilaista kuin tuolla -05 Puntolla. Onhan uusi tietty painavampi ja verrattaessa 10 vuotta vanhaan autoon on kaikki paikat tietty tiukemmat. Sekin vaikuttaa siihen, että maantiellä uusi Punto on reilusti vakaampi ajella. Ajo-ominaisuudet ainakin minusta tuntuu levollisemmilta. Hyvä tuo -05 oli myös, mutta oli yli 100 tkm ajettu kun tuli meille, niin en tiedä millainen se oli uutena ollut. Ei siinä mitään kolinoita tai muita klappeja kyllä koskaan kerennyt tulla.

Selkeä ero on kyllä ajomelussa. Tässä uudessa ei tarvitse huudattaa radiota ja takapenkkiläisten kanssa voi jutella ihan huutamatta. Takakontti on muuten ihan yhtä snadi. En ole litramittoja tutkinut, mutta yhtä huonosti mahtuu samat kamppeet kuin edellisenkiin versioon. Kasvanut tila tuntuu lähinnä ohjaamossa. Takapenkin matkustajat on kiitelleet uutta Puntoa tilavammaksi, kuin edellistä. Penkit on erilaiset, en osaa sanoa kummat paremmat. Erilaiset vaan. Reisituki on molemmissa yhtä hukassa ainakin mun ruumiinmitoilla.

Meidän uusi Punto on tuo 69 hp-myllyinen. Ei mikään raketti, mutta kulkee liikennevirrassa ihan sujuvasti. Kenkää saa antaa reilusti motarin liittymissä ja muutenkin kierrokset on aika korkeat jos sataa ajetaan. Mutta täähän on tuttua. Perskohtainen suorituskyky ei juuri eroa 60 Easystä meidän ajossa. Paino on noussut ja heppoja tuli jostain 9 kpl lisää. Kaupungissahan nuo molemmat lähteen nätisti liikennevaloista ja on sillai huolettomia ruuhkassa ajellessa.

Jos arjen suorituskyky on sama, niin kulutus on kyllä vähän noussut vanhaan verraten. Meillä tulee kilsoja n. 60 /pv. Ajo on 75% maantietä, loput kaupungissa. Vanhan keskikulutus oli talvella 5,7 l/100 km. Uusi Punto näyttää vievän samassa ajossa 6,1 l/100 km.

Varustelutaso on tässä Italia-mallissa outo. Löytyy Saattovalot, päiväajovalot, ESP lisukkeineen, mutta takakontissa ja hanskalokerossa ei ole valoa, kontista puuttuu kuormansidontalenkit ja ostoskassikoukut tyystin. Tämä on ensimmäinen omistamani auto, josta puuttuu kaikilta matkalaisilta roikuntakahvat. Varmaan unohtunu tehtaalla...

Tämmönen epätieteellinen parivertailu tällä kertaa...

Ai niin. Tänä talvena ei ole paljoa lunta tullut, mutta nyt jo on huomattu että uusi Punto on matalampi kuin vanha. Vanha meni mökkitiellä lumessakin kivasti. Tämä uusi raapii ärsyttävästi hankea ja kiviä vähän väliä. Voi kyllä olla sama kuin Stilossa, että lähinnä pohjapanssari makaa matalalalla ja äänet tulee siitä. Itse auto ei välttämättä ole niin matala kuitenkaan. En tiedä, en ole tutkinut vielä.
« Viimeksi muokattu: Joulukuu 21, 2014, 11:43:44 kirjoittanut BIL »
Kirjattu

Tertzi

Vs: Puoli vuotta puntoilua takanapäin
« Vastaus #5 : Joulukuu 21, 2014, 13:12:18 »

Ai sitä on vielä 1.2 litran koneellakin, luulin että tuo 1.4 77hv on se perusmalli. No paljonkos eroa on kulutuksessa noiden 1.2 ja 1.4 litraisen välillä?
Kirjattu

Tertzi

Vs: Puoli vuotta puntoilua takanapäin
« Vastaus #6 : Joulukuu 21, 2014, 13:18:04 »

Ja toinen tärkeä kysymys, nouseeko autovero ja vakuutusmaksut jos vaihtaa grandepuntoon, joko 1.2 tai 1.4 litraiseen. Tärkeää on että ei kustannukset nousisi mutta saisi absit ja luistonestot ynnä muut varusteet.

Jos kustannukset nousee merkittävästi tuossa "päivityksessä" niin olisiko sitten parempi vaihtaa vain 80 heppaiseen pikkupuntoon kaikilla varusteilla?

Toinen vaihtoehto mitä olen miettinyt on että vaihtaisinko punton viisi vuotta uudempaan pandaan, siinä on vakiona paremmat varusteet kaikissa malleissa, ja sama 60 heppainen kone kuin puntossa, mutta mitkä muuten ovat pandan plussat ja miinukset puntoon verrattuna. Onko se selvästi parempi tai huonompi auto kuin pikkupunto?

Albea olisi toinen mikä kiinnostaisi. Niitä aika harvoin näkee liikenteessä, olisiko merkittävästi mukavampi kulkupeli kuin punto?

Olen kokeillut vain vanhempaa punton 75SX mallia mikä ei sekään mikään raketti ole, vähän rivakammin ehkä kiihtyy ja siinä oli takaovet ja sähkölasit.

Vai löytyisikö yhtä vanhaa kakkoskoppaista abs jarruilla ja ilmastoinnilla niin ettei tarvitsisi maksaa montaa satasta välirahaa. Tuntuu kun katselee noita vanhempia nettiautosta niin on aina joko tai varusteet, jos on ilmastointi niin ei ole abseja ja jos on absit niin ei ole ilmastointia jne. Tuntuu aika turhauttavalta moinen kikkailu lisävaruteiden kanssa, niitä on sitten pudoteltu vuosi vuodelta lisää noihin niin että vasta 2006 vuoden mallissa taitaa ilmastointi olla vakiokamaa pienessä puntossakin.

Olen miettinyt koko ajan että mikä olisi seuraava fiiattini, mutta juuri tuon varustetasoproblematiikan ym. takia valintaa ei ole tehty kovinkaan helpoksi kun mahdollisimman vanhaan ja halpaan täytyisi tyytyä.

Toissa kesänä kun auton ostin niin en osannut kiinnittää noihin varusteisiin mitään huomiota, jotenkin sitä vaan ajatteli että punto kuin punto, samanlaisia ne on kaikki, mutta nyt talven tultua on kaduttanut se että olisiko pitänyt sittenkin nähdä enemmän vaivaa ja metsästää jostain abs-jarrullinen yksilö kun hintaero tuohon peruspuntoon olisi ollut mitätön, ainoa vaan että niitä on aika harvassa vielä tuossa vuosimallissa. Ostin sen mikä sattui olemaan lähimpänä, täällä maaseudulla kun ei ole vaihtoautoissa pahemmin valinnanvaraa ja kortittomana en sitä olisi pystynyt kauempaa kotiin tuomaankaan. Jännä huomio oli muuten se että sama peruspunto kaupungissa oikeassa autokaupassa olisi maksanut 1000 euroa enemmän, miksiköhän hinnat vaihtelee noin paljon alueellisesti?
« Viimeksi muokattu: Joulukuu 21, 2014, 17:31:54 kirjoittanut Tertzi »
Kirjattu

U.I.A

  • FTCF-Member
  • Todellinen Tuunaaja
  • ****
  • Poissa
  • Sukupuoli: Nainen
  • Viestejä: 378
Vs: Puoli vuotta puntoilua takanapäin
« Vastaus #7 : Joulukuu 21, 2014, 17:42:40 »

Mä oon varmaan tyhmä tai jotain... Mutta mä just vaihdoin kuukausi takaperin vm. 2004 Punton tommoseen 2007 Grande Puntoon ja tutkailin kanssa, että  mitä kaikkia lisävarusteita siitä löytyy, niin en ainakaan ole vielä törmännyt muihin kuin ABS-jarruihin, ilmastointiin ja sumuvaloihin  ;D

Mun GP on 1,4 16v 95hv ja omasta mielestä se on kyllä melko laiska  ::) tai sitten se vauhdin huuma ei tunnu, kun on niin ison oloinen sisätiloiltaan verrattuna Puntoon  :P

ja auta armias kun koittaa Googlella löytää jotain tietoa näistä varusteluista, niin siinä on yhtäkkiä koko akka ihan solmussa, kun joka paikassa on ristiriitaista tietoa tai ei tietoa ollenkaan. Yksi Googlaus kertoi jopa GP:stä löytyvän lämpiävät sivulasit.... Ei ollut ainakaan omassa  ;D

... Syy saattaa toki olla siinä, että löysin alkuperäisen ostokuitin autosta ja tää on ollut mallia "halvimmasta päästä", kun ei ollut integroitua mankkaa edes (ei sillä että sitä olisin tarvinnut, mutta hämmentää kummasti nämä varusteluasiat pientä ihmistä :D)

ja tärkeimpänä (omasta mielestä) ne ROISKELÄPÄT! Olen tähän mennessä omistanut siis nyt neljä erilaista Puntoa ja kaikissa on sama "vika", että helmoista häviää maalit  :-\
Kirjattu
Fiat Punto 55 S                            vm. 98 (myyty)
Fiat Punto 60 Elx                          vm. 02 (kolaroitu)
Fiat Punto 60 Easy                        vm. 04 (myyty)
Fiat Grande Punto 95                    vm. 07 ("työ"auto)
Fiat Coupe 1.8 16v                       vm. 98 (kesälelu)

U.I.A

  • FTCF-Member
  • Todellinen Tuunaaja
  • ****
  • Poissa
  • Sukupuoli: Nainen
  • Viestejä: 378
Vs: Puoli vuotta puntoilua takanapäin
« Vastaus #8 : Joulukuu 21, 2014, 17:45:22 »

Kertokaapas mikä tuossa uudemmassa isommassa puntossa tuntuu erilaiselta pikkupuntoon verrattuna. Onko jotain niin merkittäviä parannuksia että kannattaisi alkaa haaveilemaan pikkupunton vaihtamisesta 2007 vuoden grandepuntoon? Parkkipaikalla katselin kun ajoin grandepunton viereen että onhan se molemmista päistä selvästi pitempi, mutta muuten ei sen kummoisemman näköinen menopeli, tuo vanha on jotenkin jopa hauskemman näköinen. Mitä eroa käytännössä 2 ja 3 korimallin välillä on? Hevosvoimia uudemmassa on 77 kun tässä on 60 mutta kokoakin on enemmän joten huomaako suurta tehoeroa? Entä onko muita merkittäviä uudistuksia jos oletetaan että tuossakin autossa ostaisin halvimman perusmallin vakiovarusteilla?

Ja siis Grande Puntohan ei ole "kolmoskoppainen" vaan ihan oma mallinsa. "Kolmonen" on se isolamppuinen facelift-malli kakkospuntosta... Ainakin kun etsii varaosia tai muuta sälää, niin törmää tällaiseen jaotteluun  :)
Kirjattu
Fiat Punto 55 S                            vm. 98 (myyty)
Fiat Punto 60 Elx                          vm. 02 (kolaroitu)
Fiat Punto 60 Easy                        vm. 04 (myyty)
Fiat Grande Punto 95                    vm. 07 ("työ"auto)
Fiat Coupe 1.8 16v                       vm. 98 (kesälelu)

Tertzi

Vs: Puoli vuotta puntoilua takanapäin
« Vastaus #9 : Joulukuu 21, 2014, 20:45:06 »

Ai onko grandessa ja uusimmassa puntossa muutakin eroa kuin vähän sisustuksessa?

Missäköhän tuota uudemmahkoa puntoa pääsisi jyväskylän läheisyydessä testaamaan, delta autosta en löytänyt ainoatakaan fiiattia ja en tiedä onko jyväskylässä mitään autokauppaa missä niitä enää myytäisiin. Lahti olisi toinen vaihtoehto jos sieltä löytyisi jotain paikkaa missä pääsisi fiiatteja testaamaan.
« Viimeksi muokattu: Joulukuu 21, 2014, 20:50:19 kirjoittanut Tertzi »
Kirjattu

U.I.A

  • FTCF-Member
  • Todellinen Tuunaaja
  • ****
  • Poissa
  • Sukupuoli: Nainen
  • Viestejä: 378
Vs: Puoli vuotta puntoilua takanapäin
« Vastaus #10 : Joulukuu 21, 2014, 21:46:18 »

Nopealla Googlailulla ei tullut Jyväskylän autokaupoissa vastaan yhtäkään GP:tä, mutta Lahdesta löytyisi yksi. On kylläkin malliltaan EVO, mutta kyllä siitä jonkinlaista tuntumaa pitäisi saada :)

http://www.autokaupat.net/uusi/vaihtoauto.php?/viistopera/FIAT/PUNTO+EVO/manuaali/etuveto/bensiini/Mega-Auto+Oy%2C+Lahti/&view=2423213
Kirjattu
Fiat Punto 55 S                            vm. 98 (myyty)
Fiat Punto 60 Elx                          vm. 02 (kolaroitu)
Fiat Punto 60 Easy                        vm. 04 (myyty)
Fiat Grande Punto 95                    vm. 07 ("työ"auto)
Fiat Coupe 1.8 16v                       vm. 98 (kesälelu)

Tertzi

Vs: Puoli vuotta puntoilua takanapäin
« Vastaus #11 : Maaliskuu 29, 2015, 20:49:16 »

25000 kilometriä ajeltu ja nyt löytyi ensimmäinen pieni puute. Oikea helma on mennyt puhki. On sitten näköjään päässyt vettä sinne koteloon pesiytymään ruostesuojausmömmöistä huolimatta. Hetken jo luulin selviäväni pelkällä öljynvaihdolla ennen katsastusta.
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 29, 2015, 20:55:18 kirjoittanut Tertzi »
Kirjattu

Hedgehog

  • Tuning-kalustoa
  • ***
  • Poissa
  • Viestejä: 147
Vs: Puoli vuotta puntoilua takanapäin
« Vastaus #12 : Maaliskuu 29, 2015, 21:38:05 »

Meidän -03 on palvelut kohta 6v ja liki 100.000km Eikä olla luopumassa edelleenkään, Iisakin kirkko projekti jatkuu.  ;D
Kirjattu
KäyttöTuningPunto

Tertzi

Vs: Puoli vuotta puntoilua takanapäin
« Vastaus #13 : Heinäkuu 31, 2017, 01:15:17 »

Kolme vuotta ja 70000 kilometriä puntoiltu. Suurin riesa on ollut helmoissa joita on täytynyt paikkailla vuosittain. Toinen juttu on takajarrut mitkä on katsastuksessa ollut eritehoiset, joten sen takia on joutunut uusintaan. Mittarissa nyt 190000, jarrupalat ja kengät vaihdettu, jakohihna kerran vaihdettu, oikea raidetangonpää, ajovaloumpiot vaihdettu motonetin tarvikemallisiin joilla näkee paljon paremmin kuin vanhoilla joista oli heijastava pinnoite lähtenyt lähes kokonaan irti. Apukuskin penkistä irtosi pakkasella joku palanen minkä jälkeen ei toiminut enää se mekanismi että penkki liukuu eteen kääntäessä, pieni mutta kiusallinen asia. Toisaalta harvoinpa tuonne takapenkille kukaan aikuinen jaksaa vääntäytyä, lapset kyllä sinne mahtuu jos joskus sellaisia kyytiin eksyy.

Öljynkulutus on pikkuisen lisääntynyt ja pakoputki murisee hiukan ärhäkkäämmin, mutta sehän on vain merkki siitä että fiat on petojen sukua.

Yksi asia muuten mukavasti palvelleessa ajopelissä mikä harmittaa on ajoneuvovero joka on noussut kohtuuttomasti näissä pienissäkin autoissa joissa ei ole päästömerkintää, olisikin kiva tietää onko näiden verotusta mitenkään mahdollista muuttaa jälkikäteen päästöperusteiseksi koska tekniset tiedothan on aivan samat kuin pari vuotta uudemmassa josta tuo tieto löytyy.

Yhden kerran vain on ollut päivä jolloin punto ei startannut, vaikka foorumilla kovasti on mainostettu miten punto toimii yli 30 asteen pakkasella, mutta tässä tapauksessa meni akku vaihtoon. Samana päivänä pääsi kuitenkin jatkamaan matkaa. Lohkolämmitintä kun ei ole niin sen jälkeen olen päättänyt että mielellään vaikka joka talvi ostaa uuden akun niin varmasti starttaa.
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 31, 2017, 02:03:35 kirjoittanut Tertzi »
Kirjattu
 


Adblocker...

Ftcf.org pyörii ilmaisvoimin ja ainoa keino ylläpitää palvelinta on mainokset.
Toivoisimme, että et käytä adblockeria tällä sivustolla. Kiitos :)