Kirjoittaja Aihe: 1,3 Multijet käyntihäiriö  (Luettu 4960 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa PERA

1,3 Multijet käyntihäiriö
« : Tammikuu 02, 2018, 18:36:58 »
Kummastelun kohde on  Linea Multijet vm 2010, ajettu 150tkm.
Auto on tehnyt jo parin vuoden ajan satunnaisesti niin, että sade-/ loskakelillä renkaan sutaistessa syttyy moottorin vikavalo ja ESP-valo. Aiemmin tapahtunut kiihdyttäessä, mutta nyt viimeksi myös jarruttaessa. Autolla pystyy ajamaan mutta luistonesto ja mäkilähtöavustin on pois päältä. Myös moottorin ohjaus menee ilmeisesti johonkin vikatilaan joka vie tehot. Kiihdy ei juurikaan, mutta pääsee sillä 100km/h vitosella.
Ongelma ei ole ikinä korjaantunut ajossa, mutta kun auton seuraavana päivänä käynnistää, on vikavalot sammunut ja toimii normaalisti. Vikamuistista ei löydy mitään vikakoodia tämän jälkeen.

Nyt tänä talvena on tullut uudeksi oireeksi toisinaan kylmäkäynnistyksessä korkealle nousevat kierrokset. Vaimo on kertonut, että nousee 1500- 2000r/min paikkeille ja saattaa kaasuttaa jonkun matkaa ajaessakin, tippuu kuitenkin lopulta normaaliksi. Itse kun en tuolla paljoa aja, niin en ole päässyt kokeilemaan, että tippuuko ne kaasua polkaistessa.

Yksi hehkuista on pimeänä ja on uudelleen ohjelmoitu ecu, mutta ESP vika on ollut jo aiemmin ja kierroslukuvika on tullut yli vuoden kuluttua ohjelmoinnista, joten ei liene syynä se. EGR-venttili on vaihdettu uuteen vuosi sitten. Vanha oli jumiutunut niin, että ei lähtenyt ollenkaan käyntiin. Ilmeisesti EGR-viat lähinnä aiheuttaisi huonoa tyhjäkäyntiä, eikä tuollaista kaasutusta?

Onko kenelläkään saman tyyppistä ongelmaa ollut tuolla moottorilla, jos saisi apua mistä lähteä etsimään? Kiitos!
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 02, 2018, 18:45:29 kirjoittanut PERA »

Poissa PERA

Vs: 1,3 Multijet käyntihäiriö
« Vastaus #1 : Tammikuu 02, 2018, 19:32:32 »
No nythän se fiiu näytti vian heti, ei ollut nyt moottori edes kylmä.
Kierrokset nousi n 1900-2000, kaasun polkaisu nostaa niitä lisää mutta ne ei tipu tuon alemmas. Paitsi kun painaa kytkimen tai jarrun pohjaan, niin silloin tippuu tyhjäkäynnille. Jos painaa jarrun pohjaan, niin kaasupolkimen polkeminen ei vaikuta mihinkään. Kytkintä painettaessa tottelee kaasua.  ??? Kierrokset nousee takaisin ylös kun päästää jarrun tai kytkimen ylös

FTCF - Fiat Tuning Club Finland

Vs: 1,3 Multijet käyntihäiriö
« Vastaus #1 : Tammikuu 02, 2018, 19:32:32 »